14.2.11

Mistä he kaikki tänne tulevat?


Ylivoimaisesti suurimmat matkailijajoukot tulevat Kanarialle Iso Britanniasta ja Saksasta. Suomalaiset eroavat muista selkeästi yhdessä suhteessa: kesän kuukaudet ollaan jossain muualla kuin täällä. Muut ovat huomanneet, että Kanarialla on kivaa kesälläkin. Egyptin kriisi saattaa muuttaa kuluvan vuoden kävijäluvut aivan erilaisiksi kuin aiemmat.

Näin myös tapahtui. Kanariansaarilla kävi v.2011 kaikkiaan 20,1 pros. enemmän matkailijoita kuin 2010. Suomalaisten määrä nousi sitäkin enemmän, mutta silti putosimme tilastoissa 10. sijalle. Tarkemmin blogitekstissä.

Denna text på svenska - skrolla nedåt 


Kanarian saarten tärkein vetonaula, hyvä sää, pysyy täällä lämpötiloiltaan melko tasaisena ympäri vuoden toisin kuin esimerkiksi Välimeren rannalla. Siellähän on kesällä monesti sietämättömän kuumaa. Tämä selittää Kanarian suhteellisen tasaisia matkailijakäyntejä ympäri vuoden. Huhti- kesäkuun kohdalla ja syyskuussa tilastoissa näkyy kyllä selvä kuoppa, mutta kesälomakuukausina täällä käy suurin piirtein yhtä paljon väkeä, kuin talvikaudellakin.


Suomalaiset ovat tästä silmiinpistävä poikkeus. Suomalaiset eivät ilmeisesti osaa oikein kuvitella kesän viettoa muualla kuin rantakoivun alla joko oman tai tuttavan mökillä. Marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana Suomesta tuli tänne 30 000 - 38 000 matkailijaa kuussa (2011: 33 000 - 47 000). Huhtikuussa luku putosi 11 000:een (16 000), toukokuussa se romahti 2 300:een (1 700), kesäkuussa 1 800:aan (1 400), heinä-elokuussa tuli tuplasti lisää lomalaisia (2011: heinäkuu 1 000, elokuu 51 !) , syyskuussa taas vain 1 800 (670), ja lokakuussa palattiin järjestykseen, 27 000:een (33 000). Samantapaisia ovat luvut vuodesta toiseen, kertoo tilastolaitos Frontur Canarias.


Ruotsalaisia oli parhaimmillaan 60 000, (76 000) huiput osuvat samoihin kuukausiin kuin Suomestakin tulleilla, marraskuun kaamosta paettiin runsaimmin joukoin Kanarialle. Mutta heikoimpanakin aikana, heinäkuussa, Ruotsista tuli sentään 
6 000 (4 000) ja elokuussa 9 000 (9 000).

Tanskalaiset ja norjalaiset viihtyvät ruotsalaisten malliin kesäkuut kotinurkilla. Mutta onhan siinäkin tuhansia enemmän kuin Suomesta tulleita.

Muista maista tulleiden määrissä on toki vaihteluja niissäkin, mutta ei läheskään tässä mitassa.

Lokakuu huippukausi
Frontur Canarias tilastolaitoksen vuoden 2010 tilastot kertovat, että matkailukauden huippu oli lokakuu. Silloin tuli miljoonaa matkailijaa, marraskuussa lähes miljoona ja tammikuussa 967 000. Keski-Euroopan lomakausi elokuu veti myös lähes miljoona kävijää. Muulloin talvella ja kesäloma-aikana kävi 800 000 – 900 000 matkailijaa kuukaudessa, huhti- kesäkuussa ja syyskuussa hiukan vähemmän, noin 700 000.


Kaikilla kuudella tilastoidulla Kanarian saarella kävi yhteensä kymmenen ja puoli miljoonaa matkailijaa. Näistä noin kaksi miljoonaa oli kotoisin manner-Espanjasta. Se oli yhteensä noin puoli miljoonaa enemmän kuin edellisvuonna 2009. Silloin maailman talouskriisi rassasi myös Kanarian matkailua. On mielenkiintoista nähdä mitä ulkoministeriöiden suositus välttää matkoja Egyptiin vaikuttaa kuluvan vuoden tilastoihin. Hotellien ja apartementosten kerrotaan olevan nyt helmikuun puolivälissä täyteen buukattuja. Se näkyy myös San Agustínin ja Playa del Inglésin välisellä rantaraitilla.


Espanjalaiset käyvät täällä eri tahtiin kuin muut, ennen kaikkea kesälomalla heinäkuusta alkaen aina lokakuuhun asti noin 200 000 kuukaudessa, tammi-helmikuussa luvut putoavat tuosta puoleen, ja muulloin ovat siinä välimaastossa.


Teneriffa suosituin

Eniten väkeä vetää Kanarian saarista suurin, Teneriffa, viime vuonna 2010 runsaat kolme miljoonaa kävijää. Lisäystä edellisvuoteen oli runsaat viisi prosenttia. V. 2011: Teneriffalla kävi 3.784.693 matkailijaa, lisäystä 21,3 prosenttia.


Hyvä kakkonen oli Gran Kanaria, toiseksi suurin saari, kaksi ja puoli miljoonaa kävijää ja lisäystä 5,6 prosenttia. V.2011: 2.913.431, + 17,4 pros.

Pienemmät saaret tosin kärsivät tilastoharhasta. Matkailijamäärät perustuvat kullekin lentokentälle ja satamaan saapuneiden lukuihin. Pienemmille saarille matkustetaan paljon suurten kenttien kautta parempien yhteyksien takia. Esimerkiksi La Gomeran luvut sisältyvät kokonaan Teneriffan numeroihin, pikkusaarella kun ei ole kunnon kenttää lainkaan. Sama koskee osittain myös La Palmaa, jonne lensi suoraan vain runsaat 100 000 turistia.


Viime vuoden tilastokiipijä on lomakohteena kehitysvaiheessa oleva Fuerteventura. Sinne tuli viime vuonna 2010 suoraan liki 20 prosenttia enemmän matkailijoita kuin edellisvuonna. Joko lennot ovat lisääntyneet tai saaren markkinointi on tuottanut tulosta. Sama tahti jatkui 2011, +26,2 pros.
Fuerteventuran Kävijöitä oli 2010 kaikkiaan 1,4 miljoonaa , mikä oli vain hiukan vähemmän kuin kolmanneksi suosituimmalla saarella, Lanzarotella 


V.2011 Fuerteventura ohitti kävijämäärällään 1.797.653 Lanzarotten, 1.714.766.

Britit jylläävät
Ylivoimaisesti suurin matkailijavirta Kanarialle tulee Iso-Britanniasta. Heitä tuli viime vuonna runsaat kolme miljoonaa, mikä on 37 prosenttia koko joukosta. Lisäksi heidän määränsä kasvoi viime vuonna lähes kolmetoista prosenttia.  (2011: 3,6 milj., +13,6 pros.) Puolet briteistä kävi Teneriffalla. Saksalaiset ovat toiseksi suurin ryhmä, miljoona vähemmän. Lisäystä nelisen prosenttia. (2011: 2,7 milj., + 17,1 pros ) Se kertoo, että Saksan talous oli edellisvuonna 2009 paljon parempi kuin Britannian, jossa matkailu silloin romahti..


Britit suosivat etenkin Teneriffaa, missä he ovat suurin ryhmä, liki puolitoista miljoonaa brittiä (2011: 1,68 milj). Saksalaiset olivat toisena, runsaat puoli miljoonaa (0,77 milj). Mutta Gran Kanarialla saksalaisia kävi eniten, samoin runsaat puoli miljoonaa (0.82 milj), britit kakkosena, alle puoli miljoonaa (0,53 milj).


Tilastoissa loistaa poissaolollaan Ranska, joka on väestöltään Saksan ja Britannian luokkaa.. Kymmenen suurimman ryhmään se ei mahdu lainkaan, paitsi Fuertoventuralla, missä Ranskasta tulleet olivat  runsaan 50 000 (98 000) kävijän voimin neljänneksi suurin ryhmä.

Ruotsalaiset uranuurtajia
Me pohjoismaalaiset voimme kuitenkin kerskua, että me sen aloitimme. Ihka ensimmäinen chartermatkailijoita kuljettanut lentokone laskeutui Las Palmasiin vuonna 1957. Se oli ruotsalainen, ja se oli chartermatkailun alkusoitto. Ruotsalaiset ovat muutenkin monin tavoin vaikuttaneet saaren matkailuun, mutta se on taas eri juttu.

Yhteenkin laskien pohjoismaalaiset jäävät nyt kuitenkin matkailijaryhmänä kolmannelle sijalle. Kaikista Pohjoismaista tuli tänne vuonna 2010 yhteensä vajaat 1,2 miljoonaa matkailijaa
(1,47 milj). Suurin joukko tuli Norjasta, 360 000, lisäystä edellisvuoteen kolme ja puoli prosenttia (437.000 +21,3 pros). Yksinäänkin norjalaiset ovat kolmanneksi suurin ryhmä – niin suuri on ero britteihin ja saksalaisiin.

Suomalaisten notkahdus - ja korjausliike
Neljänneksi suurin ryhmä tuli Ruotsista, parikymmentä tuhatta vähemmän kuin norjalaisia, ja vielä pudotusta edellisvuoteen puolisen prosenttia, mutta järjestys palautui 2011, ruotsalaisia  443.000, + 29,1 pros. Ruotsalaisten määrä kasvoikin toiseksi eniten Kanarialla 2011. 


Tanskalaisia oli hiukan enemmän kuin suomalaisia, 257 000
(321 000, + 24,9 pros), suomalaisia 210 000. Tanskalaisia määrä kasvoi edellisvuodesta pari prosenttia, mutta suomalaisten notkahti 2010 liki kahdeksan prosenttia eli lähes 18 000 matkailijaa edellisvuotta vähemmän (2011: 267 000, + 27,7, pros - reipas korjausliike!)


Viidenneksi eniten väkeä tuli Irlannista, sieltäkin tosin viime vuonna seitsemän prosenttia edellisvuotta vähemmän, kaikkiaan
345 000 (405 000, +17,2 pros). Eniten kasvoi Belgiasta tulleiden määrä, 27 prosenttia, silti he jäivät hiukan alle hollantilaisten määrän, joka oli 325 000 (355 000 + 12 pros).


Vuoden 2011 yllättäjiä olivat italialaiset, sillä heidän määränsä kasvoi suhteellisesti eniten, peräti 82,3 pros .  Heitä tuli 2010
kaikkiaan 164 000, 2011 jo 298 000, eli italiaanot ohittivat suomalaiset Kanarian matkaajina. Suomalaiset putosivat näin 10. sijalle.

Täällä me viihdymme
Pohjoismaalaisten suosikkikohde on Gran Kanaria. Suomalaisia tuli tänne 112 000 (134 000), ruotsalaisia tuplasti enemmän, eli lähes kaksi kolmasosaa kaikista Ruotsista Kanarialle matkanneista ja puolet Suomesta tulleista. Teneriffalle meni Ruotsista 81 000
(109 000) ja Suomesta 78 000  (104 000) matkailijaa.

Norjasta virta Gran Kanarialle oli vieläkin sakeampi, tänne 255 000 (302 000), Riffalle vain 67 000 (91 000). Tanskalaisten valinta oli samansuuntainen, 130 000 (152 000) ja 74 000 (105 000).


Eniten täällä käy nuorta väkeä. Suurimmat ikäryhmät ovat (ulkomaalaiset ja espanjalaiset mukaan laskien)  25-44-vuotiaita ja 45-64-vuotiaita. Lukumäärät vaihtelevat vuodenajasta riippuen
60 000 – 130 000 tulijan välillä kummassakin ikäryhmässä. Mutta yli 65-vuotiaissa näkyy ilmeinen halu viettää kylmin Pohjolan talvi täällä terveellisessä lämpimässä, tankaten D-vitamiinia heleästä auringosta. Eläkeikäisten luku nousee reippaasti joulukuussa ja romahtaa huhtikuussa. Huippu on tammikuussa 88 000 ja pohjanoteeraus kesä- syyskuussa 12 000 – 19 000 välillä.

Niinpä minäkin tulin tänne 29.11. ja lähden 30.3. jos allah suo. (2011: 14.11. - 24.3.2012) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö lisää? Kerro! Haluatko lisätietoa? Kysy!
Vet du mer? Berätta! Vill du veta mer? Fråga!